Elinkeino-osaston uutiskirje 6/2016
Helsingin kaupunki
19.
joulukuuta
2016
Takaisin
Saara Aalto ja Helsinki hurmasivat kansainvälisen yleisön joulukuussa. (Kuva: Kimmo Brandt / Compic)

Helsinki näyttävästi kansainvälisessä valokeilassa

Helsingille on tänä vuonna kertynyt ennätysmäinen määrä kansainvälistä näkyvyyttä matkailupuolen merkittävistä listasijoituksista upeaan tapahtumanäkyvyyteen. Myös Helsingin saunakulttuuri on saanut runsasta medianäkyvyyttä erityisesti Löylyn, Allas Sea Poolin ja Sauna Dayn kautta.

Loppuvuoden jättinäkyvyydestä vastasi startup-tapahtuma Slush, joka toi marras-joulukuun vaihteessa Helsinkiin yli 15 000 vierailijaa. Heistä sijoittajia oli noin 1 100, kasvuyrityksiä noin 2 000 ja median edustajia noin 600. Tänä vuonna Kaapelitehtaalla oli lisäksi Slush Music -sisartapahtuma, johon osallistui noin 1 500 musiikkialan ammattilaista. Kaikkiaan vieraita saapui noin 124 maasta. Slush ja Helsinki saivat valtavaa kansainvälistä näkyvyyttä sekä mediassa että somessa.

Joulukuussa Helsingin Slushia varten toteuttamalla näyttävällä MyHelsinki-valokyltillä oli jälleen käyttöä. Valokyltti siirrettiin Narinkkatorilta Senaatintorille kehystämään Britannian X Factorin finaaliin päässeen Saara Aallon kotiinpaluukonserttia, jota saapui seuraamaan noin 10 000 ihmistä. Saaran Helsingin vierailu ja toritapahtuma saivat X Factorin finaalilähetyksessä ennätysmäisen kansainvälisen näkyvyyden.

Kaupunki kannusti Saaraa myös ”Torilla tavataan” -videolla, jossa olivat mukana muun muassa joulupukki, Slushin porukka ja kaupunginjohtaja Jussi Pajunen.
Katso video

Lisätietoja: Elinkeino-osasto, kaupunkimarkkinointi, erityisasiantuntija Nita Pilkama, nita.pilkama(at)hel.fi ja Helsingin Markkinointi Oy, kehitysjohtaja Laura Aalto, laura.aalto(at)hel.fi 

Itsenäisyyden juhlavuosi avataan Kansalaistorilla ja Töölönlahdella

Helsingin kaupunki juhlii itsenäisyyden juhlavuotta yhteensä yli 50 ohjelmahankkeen ja satojen yksittäisten tapahtumien kautta. Juhlavuosi näkyy myös museoiden näyttelytarjonnassa ja teattereiden ohjelmistossa. Suomi 100 -juhlavuoden merkkihanke Helsingissä on uusi keskustakirjasto, joka avataan itsenäisyyspäivänä 2018.

Vuosi käynnistyy Suomi 100 -avajaistapahtumalla, joka siirtää uudenvuoden vastaanoton Senaatintorilta Kansalaistorille ja Töölönlahdelle. Vuoden muihin kohokohtiin kuuluvat muun muassa valofestivaali Lux Helsinki tammikuussa, ammatillisen koulutuksen suurtapahtuma Taitaja 2017 toukokuussa, Helsinki-päivä 12. kesäkuuta ja Helsingin juhlaviikot elokuussa, jolloin kaupunkiin myös saadaan kodin merkitystä tulkitseva Mobile Home 2017 -projekti. Elokuun viimeisenä viikonloppuna valtakunnallinen Syödään yhdessä -tapahtuma muodostaa maailman suurimman kyläjuhlan, josta nautitaan myös Helsingissä. 

Suomi 100 on Helsingissä myös pienempien kaupunkitapahtumien vuosi. Elävän kaupunkikulttuurin edistämiseksi Helsinki pyrkii helpottamaan ilmaisten yleisötapahtumien alueidenkäyttöä.

Koulu ja päiväkodit sekä nuorisoasiainkeskus tähyävät juhlavuonna tulevaan. Useita helsinkiläiskouluja osallistuu valtakunnalliseen HundrED -hankkeeseen, joka etsii 100 suomalaista koulua uudistavaa innovaatiota.

Lisätietoja: Helsingin Markkinointi Oy, kehitysjohtaja Laura Aalto, laura.aalto(at)hel.fi ja Helsingin Markkinointi Oy, tapahtumatuottaja, Suomi 100 -koordinaattori Maarit Roshier, maarit.roschier(at)hel.fi

Kuva: Roni Rekomaa

Helsingin matkailu ennätystahdissa

Vuosi 2015 oli Helsingissä kaikkien aikojen paras matkailuvuosi, jolloin majoitusliikeyöpymisissä kertyi 4,9 prosentin kasvu. Tänä vuonna tavoitellaan kasvua kasvun päälle.

Matka kohti uutta ennätystä näyttää vakaalta, sillä tammikuusta syyskuulle kasvua on kertynyt jo 3,7 prosenttia. Suurimpien matkailijaryhmien osalta kasvua on näiden kuukausien aikana kertynyt eniten Kiinasta, Yhdysvalloista, Japanista ja Ruotsista. Kotimaasta pääkaupunkiin suuntautuva matkailu on kasvanut 2,2 prosenttia.

Venäläisten yöpymisten määrä kääntyi syyskuussa ensimmäistä kertaa kasvuun sitten vuoden 2012, ja myös vuodenvaihteen venäläissesongista odotetaan viime vuotta parempaa.

Kansainvälisten risteilyvieraiden määrän odotetaan yltävän uuteen ennätykseen, 460 000:een. Myös kongressimatkailun osalta vuodesta on muodostumassa hyvä. 

Kuva: Pertti Nisonen

Henkilöstöuutisia

Tänä syksynä eläkkeelle siirtynyt elinkeino-osaston yrityspalvelut-yksikön ja NewCo YritysHelsingin päällikkö, Helsingin Uusyrityskeskus ry:n toimitusjohtaja Timo Onnela on palkittu yrittäjyyden edistämisestä Suomen Valkoisen Ruusun ansioristillä 6.12.2016.  

Onnela palkittiin lisäksi kesäkuussa 2016 Suomen uusyrityskeskukset ry:n toimesta timanttiristillä yrittäjyyden eteen tehdystä työstä.