Elinkeino-osaston uutiskirje 2/2017
Helsingin kaupunki
7.
huhtikuuta
2017
Takaisin
Kuva: Lauri Rotko

Helsinki kuudenneksi houkuttelevin eurooppalainen suurkaupunki ulkomaisille investoinneille

Helsinki on sijoittunut kuudenneksi eurooppalaisten suurkaupunkien sarjassa Financial Timesin tulevaisuuden kaupunkeja vertailevassa tutkimuksessa. Helsinki sai myös erityismaininnan pienten ja keskisuurten yritysten tukemisesta.

Kaupunkien houkuttelevuutta arvioitiin kymmenien kriteerien perusteella. Näitä olivat muun muassa ulkomaisten investointien määrä, bruttokansantuote, koulutustaso, työvoiman osuus väestöstä, palkkataso, verkkoyhteyksien nopeudet ja yrityksen perustamisen helppous.

Global Cities of the Future -tutkimuksessa mitataan kaupunkien ja seutujen kilpailukykyä ulkomaisista investoinneista. Tutkimus julkaistaan joka toinen vuosi.

Helsingin ja Suomen muita kansainvälisiä menestyksiä

Helsinki tarjosi upean näyttämön Taitoluistelun MM-kisoille

Helsingissä 29.3.–2.4. järjestetyt Taitoluistelun MM-kisat 2017 toivat kaupunkiin kotimaisen yleisön lisäksi tuhansia kansainvälisiä kisaturisteja, erityisesti Japanista ja Pohjois-Amerikasta. Lisäksi kisoihin saapui yli 200 urheilijaa 44 maasta ja runsaslukuinen määrä mediaa. Kisat olivat Suomi 100 -juhlavuoden suurin urheilutapahtuma pääkaupunkiseudulla.

Tapahtuman Helsingille tarjoama näkyvyys oli massiivinen, sillä kisoja seurasi noin 300 miljoonaa tv-katsojaa eri puolilla maailmaa. Lisäksi tapahtuman taloudellinen vaikutus seudulle on merkittävä. Tarkempia lukuja vaikutuksista julkaistaan huhtikuun puolivälissä.

3D-kaupunkitietomalli yrityksille ja kehittäjille avoimena datana

Helsingin kaupunki on ottanut käyttöön kaksi uuden sukupolven 3D-kaupunkimallia: älykkään semanttisen kaupunkitietomallin ja visuaalisesti korkeatasoisen kolmioverkkomallin. Helsinki hyödyntää ensimmäisenä kaupunkina maailmassa yhtäaikaisesti molempia 3D-kaupunkimalleja. Ne ovat myös yritysten ja kehittäjien käytettävänä avoimena datana.

Monikäyttöisten mallien avulla voidaan laskea ja visualisoida kaupunkianalyysejä esimerkiksi vaihtoehtoisten energianlähteiden käytön mahdollisuuksista, kasvihuonekaasupäästöistä sekä liikenteen ympäristövaikutuksista. Malleja voidaan soveltaa myös elinkeinoelämän, matkailun, navigaation, pelastustoimen, televerkkojen rakentamisen sekä kiinteistöhallinnan ja aluesuunnittelun tarpeisiin.

3D-mallit ovat mukana myös 21.–23. huhtikuuta pidettävässä innovaatiokilpailu Ultrahackissa, jossa Helsingin kaupunki on partnerina. Kaupungin haasteessa haetaan ratkaisuja, joiden avulla tapahtumajärjestäjät voivat hyödyntää kaupungin uusia malleja tapahtumatuotannossa.

Lisätietoja sähköpostitse osoitteesta:helsinki3d@hel.fi

Kuva: Esko Jämsä

NewCo YritysHelsinki palvelee nyt myös puhelimitse ja pikana

NewCo YritysHelsinki tarjoaa neuvontaa vankalla kokemuksella – kaupunki aloitti yritysneuvontapalvelut jo vuonna 1992. Tavoitteena on helpottaa yrittäjyyden alkutaivalta, madaltaa esteitä ja ohjata oikeaan suuntaan. Toiminnasta vastaavat Helsingin kaupunki ja Helsingin Uusyrityskeskus.

Tämän vuoden uutuutena NewCo tarjoaa Starttirahan saajille maksutonta Startti Plus -asiantuntijapalvelua. Uudenmaan TE-toimiston ja sopimuskumppaneiden ideoiman palvelun avulla aloittava yrittäjä pääsee laatimaan myynninedistämissuunnitelman asiantuntijan kanssa.

NewCon toinen uusi palvelu on maaliskuun puolivälissä aloitettu puhelinneuvonta yrityksen perustajalle. Päivystävä yritysneuvoja vastaa yrityksen perustamiseen liittyviin kysymyksiin arkisin kello 9–11 numerossa 09 310 36406.

Jos mielessä on vain muutama kysymys, nopeaa neuvontaa voi saada myös kasvotusten, jonottamatta varsinaiseen yritysneuvontaan. Pikaneuvonnan päivystävä yritysneuvoja on paikalla keskiviikkoisin kello 9–11 ilman ajanvarausta. Tapaamisen maksimikesto on 20 minuuttia ja siihen ilmoittaudutaan NewCo YritysHelsingin aulassa (Ensi linja 1).

Lisätietoja: NewCo YritysHelsinki, yritysneuvonnan palvelupäällikkö Toivo Utso, toivo.utso(at)hel.fi

Seuraa meitä!
Twitter – https://twitter.com/elohelsinki
Blogi – www.hel.fi/kasvunytimessa
www.hel.fi/yritystenhelsinki
www.hel.fi/elinkeino-osasto

Sähköposti: elinkeino-osasto(at)hel.fi