maaliskuuta
2018

Maria 01:n ympärille kasvatetaan uniikki startup- ja teknologiakeskittymä Campus Maria
Pohjoismaiden suurimman startup-yhteisö Maria 01:n aluetta tullaan laajentamaan Campus Maria -keskittymäksi. Tarkoituksena on synnyttää Helsinkiin Euroopan johtava startup-, kasvuyritys- ja teknologiakampus.
Tällä hetkellä Maria 01:ssä toimii noin 130 yritystä ja 700 työntekijää. Maria 01:n nykyisiin kumppaneihin kuuluvat muiden muassa Accenture, OP, Konecranes, Nordea, Telia, KPMG ja Ilmarinen.
Laajennuksen ja Campus Marian valmistumisen myötä käytössä oleva neliömäärä kasvaa nykyisestä 10 000:sta jopa 80 000:een. Tuolloin alueelle voi sijoittua jo noin 500 yritystä ja yli 4 000 työntekijää.
Campus Mariaan haetaan parhaillaan kehittäjää avoimella haulla, joka jatkuu 30. huhtikuuta asti.
Somessa Helsingin startup-keskittymää koskevaa keskustelua voi seurata hashtageilla #maria01 ja #campusmaria.
Lisätietoja: projektipäällikkö Gunnar Suikki, Campus Maria, elinkeino-osasto, puh. 040 130 6278, s-posti: gunnar.suikki(at)hel.fi
Campus Maria
Maria01

Kerro ideasi merellisen Helsingin kehittämiseksi
Helsingin kaupunki valmistelee merellistä strategiaa. Merellisen strategian tavoitteena on parantaa kaupungin merellisten kohteiden saavutettavuutta ja saariston palveluja sekä edistää merellisiä tapahtumia.
Miten merellisten kohteiden saavutettavuutta, saariston palveluja sekä merellisiä tapahtumia voisi mielestäsi edistää?
Kerro näkemyksesi tai ideasi 15. maaliskuuta mennessä!
Lisätietoja: erityisasiantuntija Ulla Tapaninen, elinkeino-osasto, puh. 050 525 8131, s-posti: ulla.tapaninen(at)hel.fi
Merellisen Helsingin ideasivu
Maailman toimivin kaupunki – Helsingin kaupunkistrategia 2017–2021

Helsinki–Tallinna-tunneli toimisi talouskasvun veturina
FinEst Link -projektin helmikuussa julkistetuista tuloksista käy ilmi, että Helsingin ja Tallinnan välinen nopea rautatietunneliyhteys toisi laajamittaisia yhteiskunnallisia ja taloudellisia hyötyjä molemmille kaupunkiseuduille ja valtioille sekä kasvumahdollisuuksia koko Euroopalle.
Tunnelin linjaus on 103 kilometriä pitkä eli kyseessä olisi maailman pisin merenalainen rautatietunneli. Rakentaminen voisi käynnistyä suunnitteluvaiheen jälkeen vuonna 2025 ja tunneli olisi matkustajien ja rahtiliikenteen käytössä vuonna 2040.
Liikenne- ja viestintäministeriö on nyt koonnut työryhmän arvioimaan jatkotoimia FinEst Link -loppuraportin pohjalta. Työryhmä tekee kevään aikana toimeksiannoksi saamansa selvitykset, joiden on määrä valmistua toukokuussa 2018.
Lisätietoja: erityisasiantuntija Ulla Tapaninen, elinkeino-osasto, puh. 050 525 8131, s-posti: ulla.tapaninen(at)hel.fi

Startupit, yritysjohtajat ja sijoittajat kohtasivat Helsingin Beijing Week -tapahtumassa
Helmikuussa Helsingissä järjestetty Beijing Week -yritystapahtuma koostui tiede-, teknologia- ja startup-foorumista sekä talviurheiluseminaarista. Niin järjestäjien kuin vieraiden mielestä onnistunut tapahtuma toi yhteen startup-yrittäjiä, yritysjohtajia, rahoittajia, talviurheilun asiantuntijoita ja muita vaikuttajia Helsingistä ja Pekingistä.
Helsingin kaupungintalon juhlasalissa 7. helmikuuta järjestetty startup-foorumi keskittyi tekoälyyn, puhtaisiin ja älykkäisiin ratkaisuihin sekä terveys- ja hyvinvointiteknologiaan. Pitchauskilpailun sisältäneeseen foorumiin osallistui yli 300 edustajaa lähes 100 startup-yrityksestä ja kymmenistä muista yrityksistä. Lisäksi Helsinkiin saapuneille noin 60 kiinalaiselle vieraalle järjestettiin oheistapahtumia ja tutustumisvierailuja 6.–9. helmikuuta.
Beijing Weekin tuloksena yli kymmenen suomalaista startup-yritystä jatkaa parhaillaan rahoitus- tai yhteistyöneuvotteluita kiinalaisten sijoittajien ja muiden organisaatioiden kanssa. Tapahtuman aikana allekirjoitettiin lisäksi useita virallisia yhteistyösopimuksia. Esimerkiksi Suomen ja Kiinan jääkiekkoliitot sopivat yhteistyöstä.
Beijing Weekin järjestivät Helsingin kaupungin yrityspalveluista vastaava NewCo Helsinki, Helsinki Business Hub, Pekingin kaupungin tiede- ja teknologiakomissio Beijing Municipal Science & Technology Commission, Beijing Association for International Science & Technology Cooperation ja COMB+ yrityskiihdyttämö.
Lisätietoja: elinkeinosuunnittelija Henri Kähönen, elinkeino-osasto, puh. 040 132 7100, s-posti: henri.kahonen(at)hel.fi

Helsinki kärjessä osaajien ja ulkomaisten investointien houkuttelussa
Osaajien ja ulkomaisten investointien houkuttelua mittaavat tuoreet vertailut nostavat Helsingin kärkikaupunkien joukkoon.
Helsinki sai 5. sijan kansainvälisessä GTCI-tutkimuksessa, joka tarkastelee kaupunkien ja valtioiden kykyä kasvattaa ja houkutella alueelleen huippuosaajia sekä pitää heistä kiinni. GTCI-tutkimuksen maavertailussa Suomi sijoittui kuudenneksi. Helsingin ja Suomen vahvuuksiksi laskettiin erityisesti sosiaalinen liikkuvuus, koulutus, avoimuus ja sukupuolten tasa-arvo. Muita vahvuuksia olivat suhtautuminen vähemmistöihin ja yritysten keskinäinen yhteistyö.
Helsingin seutu puolestaan nousi ykkössijalle fDi Intelligence -vertailun suorien ulkomaisten investointien strategia -palkintosarjassa. Kyseinen sarja vertailee alueiden kykyä houkutella ulkomaisia investointeja sekä alueellisten kehittäjäorganisaatioiden kykyä markkinoida aluetta sijoittajille. Pääkaupunkiseudulla tästä työstä vastaa kaupunkien omistama yritys Helsinki Business Hub.
Lisätietoja: Helsinki Business Hub

Kansainvälinen mobiilipelialan palkinto-organisaatio IMGA kokoontuu Helsingissä
Maailman vanhin mobiilipelialan palkinto-organisaatio International Mobile Game Awards (IMGA) tuo Helsinkiin kilpailutuomaristonsa.
IMGA:n on-site-jury -tapahtuma järjestetään Mothership of Workin tiloissa 12.–13. maaliskuuta. Tuomaristoon kuuluu edustajia muun muassa Baidusta, Googlesta, Supercellistä ja Venturebeatista. Tapahtuman aikana tuomaristo valitsee vuoden 2018 mobiilipeli-voittajat, jotka julkistetaan päätösjuhlissa San Franciscossa 20. maaliskuuta.
Helsingin kaupunki isännöi 13. maaliskuuta kaupungintalolla IMGA-illallisen, joka kokoaa tuomariston, kiinalaisen pelidelegaation ja Helsingin pelialan edustajia yhteen.
Tapahtuman yhteydessä IMGA järjestää MyGamezin kanssa China Game Day -seminaarin 14. maaliskuuta. Seminaari tarjoaa suomalaisille pelialan startupeille tietoa Kiinan pelialasta.
Lisätietoja: kehityskoordinaattori Genevieve Tong, elinkeino-osasto, puh. 040 162 8828, s-posti: genevieve.tong(at)hel.fi

Ministeri Sampo Terho tutustui Ohjaamo Helsinkiin
Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho vieraili helmikuussa Ohjaamo Helsingissä perehtymässä nuorten monialaisen palvelupisteen toimintaan. Ministeri totesi Ohjaamon henkilökunnan tehneen hienon uravalinnan jo kansantaloudenkin kannalta, sillä kaikista näkökulmista katsottuna on tärkeintä pitää nuoret mukana yhteiskunnassa ja työelämässä.
Alle 30-vuotiaille kohdennetusta Ohjaamo-palvelusta on tullut menestystarina, jolle EU:n sosiaalirahasto (ESR) on myöntänyt jatkorahoitusta vuoden 2019 loppuun. Komissaari Marianne Thyssen kävi loppuvuodesta 2016 tutustumassa Ohjaamo Helsinkiin ja totesi, että mallista kannattaa ottaa oppia muuallakin Euroopassa.
Jatkossa Ohjaamo Helsingin ja muiden pääkaupunkiseudun Ohjaamojen on tarkoitus kehittää yhteistyömuotoja, jotta mukaan saadaan vielä lisää muiden muassa työnantajia ja järjestöjä. Myös nuorten työllistymisen kannalta erityisen tuloksekkaiksi todettuja työnantajatreffitapahtumia kehitetään edelleen.
Lisätietoja: projektipäällikkö Sirkku Reponen, Ohjaamo Helsinki, puh. 040 570 3889, s-posti: sirkku.reponen(at)hel.fi

Welcomeguide.fi opastaa Suomeen työhön tai opiskelemaan tulevan sujuvaan viranomaisasiointiin
Helsingin kaupungin maahanmuuttoneuvonta on toteuttanut yhteistyössä Töissä Suomessa -hankkeen kanssa verkkopalvelun, jonka avulla maahantulija voi kulkea viranomaispolkunsa virtuaalisesti jo ennen muuttoa tai heti muutettuaan. Palvelun kohderyhmään kuuluvat Suomeen työn, työnhaun tai opiskelun vuoksi saapuvat ulkomaalaistaustaiset henkilöt ja heidän perheenjäsenensä.
WelcomeGuide.fi-palvelu tuottaa jokaiselle käyttäjälle oman personoidun ohjeistuksen viranomaisten kanssa hoidettavista asioista ja myös tiedon siitä, missä järjestyksessä asiointi tulee tehdä.
Helsingin seudun tavoitteena on olla entistä kansainvälisempi. WelcomeGuide.fi sujuvoittaa omalta osaltaan alueelle asettumista. Maahanmuuttajan tukena on myös International House Helsinki, joka palvelee Albertinkadulla sijaitsevassa toimipisteessä alueelle saapuvia kansainvälisiä osaajia ja työnantajia.

Täyteen buukatut Yritystreffit ja muita tulevia tapahtumia
Helsingin kaupungin yrityspalvelu NewCo Helsinki järjestää laajan Yritystreffit-verkostoitumistapahtuman 13. maaliskuuta OP Vallilan tiloissa. Kiinnostusta herättänyt Helsingin yrittäjäverkon toimintaan lukeutuva tapahtuma on varattu täyteen. Mukaan pääsi 170 ensin ilmoittautunutta yritystä, joille tarjoutuu tehokas mahdollisuus löytää asiakkaita, yhteistyökumppaneita, mentoreita ja sparraajia. Tilaisuuteen osallistuu myös useita muita NewCo Helsingin yhteistyökumppaneita. Seuraava vastaava tapahtuma on tarkoitus järjestää syksyllä.
Tässä kuussa järjestetään myös Itis Rekry2018 -tapahtuma, joka tarjoaa nuorille useita kymmeniä asiakaspalvelu- ja myyntitöitä kauppakeskus Itiksen eri liikkeissä. Tapahtumapäivä on 14. maaliskuuta ja sen toteuttavat yhteistyössä Itiksen kanssa Ohjaamo Helsinki, Me-säätiö ja TE-toimisto.
Kansainvälisellä puolella Helsingin maaliskuisia näytönpaikkoja ovat kiinteistöalan MIPIM-suurmessut 13.–16. maaliskuuta Ranskan Cannesissa ja startup-tapahtuma Slush Tokyo 28.–29. maaliskuuta Japanissa.
Lisätietoja:
Yritystreffit
Itis Rekry2018
Helsinki Finland @ MIPIM 2018
Slush Tokyo
Seuraa meitä
www.hel.fi/yritystenhelsinki
Twitter – twitter.com/elohelsinki
Blogi – www.hel.fi/kasvunytimessa