Elinkeino-osaston uutiskirje 5/2015
1.
syyskuuta
2015
Takaisin
Kuva: Kuvasuunnittelu- ja agentuuritoimisto Keksi.

Health Capital Helsinki hakee terveysosaamisesta kasvua

Suomen korkeatasoisin terveys-, bio- ja teknologiaosaaminen löytyy pääkaupunkiseudun kolmelta kampukselta Meilahdesta, Otaniemestä ja Viikistä. Huippuosaaminen kootaan yhteen Health Capital Helsinki -hankkeessa, jossa seutua kehitetään Pohjois-Euroopan parhaaksi Life Science -alojen tutkimus-, innovaatio- ja yrityskeskittymäksi. 

Helsingin kaupungin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkineva korostaa, että useissa maissa yritykset rahoittavat akateemista tutkimusta ja erilaisia startupit nousevat osaksi yhteisöä. Yliopistojen, sairaalan, tutkimuslaitosten ja yritysten toimijat voivat yhdessä luoda uutta ja vastata julkisen rahoituksen kiristymisen tuomaan haasteeseen. Helsinki odottaa uudesta liiketoiminnasta syntyvän lisää työpaikkoja ja alan kansainvälisiä investointeja.

Myös opiskelijoiden osallistuminen hankkeeseen on olennaista. Sen vuoksi Meilahden kampukselle avataan syksyllä uusi Helsinki Think Company, ja Otaniemen ja Viikin vastaavia ympäristöjä vahvistetaan.

Health Capital Helsinki -hankkeessa ovat mukana Helsingin yliopisto, Helsingin kaupunki, HUS, Aalto-yliopisto, THL, VTT ja useat alueella toimivat alan yritykset.

Lisätietoja: yksikön päällikkö Santtu von Bruun, kaupungin kilpailukyvyn kehitys, santtu.vonbruun(at)hel.fi

Kuva: Keksi, Suvi-Tuuli Kankaanpää.

Merit-hanke yhdistää meriklusterin ja startupit 

Elokuussa järjestettiin ”ICT:n markkinanäkymät merillä” -työpaja, joka tutustutti ICT-yrityksiä meriteollisuuden tarpeisiin ja markkinanäkymiin.

Samalla työpaja valmisti yrityksiä ”Meri ja ICT” -pitchauspäivään, joka järjestetään 3. syyskuuta. Tilaisuudessa potentiaalisimmat ICT-yritykset pääsevät esittelemään tarjontaansa meriteollisuuden ostajajoukolle.

Tapahtumien järjestelyistä vastaa Helsingin kaupunki, Tekes ja Meriteollisuus ry.

Pitchauspäivään voi ilmoittautua tästä: https://tapahtumat.tekes.fi/tapahtuma/maritimeictpitching

Voit osallistua keskusteluun #MerIT-hankkeen LinkedIn-ryhmässä ja seurata hankkeen etenemistä Twitterissä ”Elinkeinoasiat HKI”. 

Katso Merit-hankkeen esittelyvideo:
http://www.helsinkikanava.fi/www/kanava/fi/videot/video?id=2563

Lisätietoja: erityisasiantuntija Ulla Tapaninen, kaupungin kilpailukyvyn kehitys, ulla.tapaninen(at)hel.fi

Kuva: Kimmo Brandt

Nuorten palvelupiste Ohjaamo aloittaa pop up -neuvonnalla

Ohjaamo kokoaa monialaiset nuorille kohdennetut palvelut saman katon alle. Helsingin Ohjaamo aloittelee parhaillaan toimintaansa erilaisilla pop up -neuvontatapahtumilla ja varsinainen palvelupiste avautuu loppuvuodesta Kampissa.

Palvelun kohderyhmänä ovat erityisesti ilman työ- tai koulutuspaikkaa olevat alle 30-vuotiaat, mutta nuoret voivat tulla neuvontaan myös muunlaisessa elämäntilanteessa.

Ohjaamo-toiminnan kehittämisessä on hyödynnetty palvelumuotoilua ja tällä tavoin on varmistettu nuorten ajatusten ja ideoiden huomioiminen heti alusta lähtien.

Helsingissä Ohjaamon vastuutaho on kaupunginkanslian elinkeino-osasto ja toteutukseen osallistuu nuorisoasiainkeskus, opetusvirasto sekä sosiaali- ja terveysvirasto. Myös TE-toimisto palvelee Ohjaamossa.

Ohjaamo on työ- ja elinkeinoministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä sosiaaliministeriön yhteishanke ja osa nykyiseen hallitusohjelmaan kirjattua Nuorisotakuun toteuttamista.

Lisätietoja: projektipäällikkö Sirkku Reponen, maahanmuutto- ja työllisyyspalvelut, sirkku.reponen(at)hel.fi

Keskustakirjasto on yksi kaupungin palvelumuotoiluhankkeista. Kuvassa kaupunginkirjaston vuorovaikutussuunnittelija Virve Miettinen. Kuva: Aleksi Poutanen.

Muotoilutarinoita toi­mivasta kau­pungista

Syyskuun 7. päivänä avautuva Muotoilutarinat.fi kertoo kymmenen tarinaa toimivasta kaupungista ja kaupungin muutoksesta. Kaupunkien tulevaisuus on tänä vuonna laajasti esillä Helsinki Design Weekillä, ja verkkojulkaisu esitellään Kaupunkimuotoilun kohtauspaikka -seminaarissa 7. syyskuuta.

Muotoilutarinat.fi kertoo artikkelein ja videoin, miten kaupungin toimintaa ja palveluita on kehitetty käyttäjälähtöisemmiksi muotoiluosaamisen avulla. Tarjolla on myös nippu selkeitä oivalluksia ja neuvoja projekteista, joissa on tehty jotain oikeasti uutta – ja vieläpä hyvin.

Muotoilutarinat.fi -julkaisu kertoo myös Helsingin toiminnasta osana Unescon designkaupunkiverkostoa.

Muotoilutarinat.fi -verkkojulkaisun taustalla ovat Kansainvälisen designsäätiön Toimiva kaupunki -hanke sekä Helsingin kaupungin elinkeino-osasto. Julkaisun sisällöstä vastaa Kaskas Media, valokuvaaja Aleksi Poutanen, suunnittelutoimisto Nimiö ja digitoimisto Kelvin.

Kaupunkimuotoilun kohtauspaikka -seminaari järjestetään Helsingin kaupungintalon juhlasalissa (Pohjoisesplanadi 11-13) maanantaina 7.9. klo 13–17. Tervetuloa mukaan!

Tarkempi ohjelma ja ilmoittautuminen

Lisätietoja: yritysasiamies Anu Mänttäri, kaupungin kilpailukyvyn kehitys -yksikkö, anu.manttari(at)hel.fi

Kuva: Lauri Rotko

Helsinki ja Suomi usein kärjessä

Helsinki nousee usein kärkisijoille kansainvälisissä vertailuissa, kuten The Economistin Paras kaupunki asua -listauksessa, jossa Helsinki sijoittui tänä vuonna kymmenenneksi.

Myös Suomi menestyy listauksissa erinomaisesti, esimerkiksi Fund for Peacen selvityksen mukaan maamme on edelleen maailman vakain valtio ja The World Happiness Reportin mukaan maailman kuudenneksi onnellisin maa.

Kaupungin menestystä voi seurata Hel.fi-sivuston osiossa Kansainväliset saavutukset. Sivusto on myös englanniksi osiossa International Achievements.