Marraskuu 2016
Visit Helsinki
14.
marraskuuta
2016
Takaisin
Kuva: Jussi Hellsten

Joulunajan tapahtumakalenteri

Helsingin joulutapahtumakausi alkaa, kun Aleksanterinkadun jouluvalot sytytetään sunnuntaina 20.11. Valojen sytyttyä jouluparaati matkaa ydinkeskustan halki jakaen joulumieltä Aleksanterinkadun, Mannerheimintien ja Pohjoisesplanadin varrelle kerääntyneelle yleisölle.

Tutustu Helsingin joulutapahtumiin ja poimi niistä omasi!

Kuva: Joona Pettersson

Koko perheen talvisirkus

Tanssiteatteri Hurjaruuthin perinteisessä talvisirkuksessa hypätään muistin mysteerien kimppuun. Talvisirkus Muisti täyttää Kaapelitehtaan Pannuhallin musiikista, sirkuksesta, videotaiteesta ja tanssista. Talvisirkuksen esitykset jatkuvat 8.1.2017 asti.

Tonttujen taitorata Seurasaaren joulupolulla

Seurasaaren joulupolku 11.12. on koko perheen tapahtuma, jossa voi kohdata eläimiä, nauttia jouluisista lauluista ja kadota hetkeksi olkisokkelon piiloihin tai tonttujen taitoradalle. Joulupolulla pääsee myös paistamaan tikkupullaa!

Kuva. Jussi Hellsten

Äänestä Tuomaan Markkinat Euroopan parhaaksi joulumarkkinaksi!

Senaatintorilla järjestettävät Tuomaan Markkinat on valittu ehdolle European Best Destinationsin järjestämään kilpailuun, jossa valitaan Euroopan parhaat joulumarkkinat.

Äänestyssivusto aukeaa 2.12., ja se on auki kymmenen päivää. Äänestä Helsinki ja Tuomaan Markkinat Euroopan joulumarkkinakartalle!

www.christmas.ebdest.in

Tuomaan Markkinat on Helsingin vanhin ja suurin ulkona järjestetty joulutori, jossa käy vuosittain satoja tuhansia vieraita. Tuomaan Markkinat on huomattu myös maailmalla: The Huffington Post on nostanut sen Euroopan kymmenen parhaan joulutorin listalle.

Markkinoiden sydämessä on kaikkien lasten ja lastenmielisten suuri suosikki, vanhan ajan karuselli, joka tarjoaa maksuttomia karuselliajeluita kaikille markkinavieraille.

Kokeile talviurheilulajeja Heurekassa

Suksi Heurekaan! -talviurheilunäyttely vie kävijän lukuisten vauhdikkaiden ja hauskojen talviurheilulajien pariin. Tiedätkö miltä ampumahiihdossa tuntuu tähtääminen, kun alla on sykkeen nostanut hiihtoetappi? Entä kuinka paljon tasapainoa ja voimaa vaaditaan pujottelussa?

Talviurheilunäyttely jatkuu 15.1.2017 asti.

Metsäpeura eli Rangifer tarandus fennicus. Kuva: Mari Lehmonen 2016, Korkeasaari

Talvinen tutkimusretki Korkeasaaressa

Korkeasaaren eläintarhassa voi tehdä tutkimusretken ja kohdata Himalajalta kotoisin olevan lumileopardin, karvaisia kameleita, pulleita pikkupandoja ja poron villin sukulaisen, metsäpeuran. 

Ilmoitus

Joulumajoitus koko perheelle Sokos Hotellissa

Sokos Hotellissa perhe majoittuu Helsingin jouluisten elämysten keskellä! Luistinradat, lasten museot, perhekohteet ja muut jouluiset elämykset löytyvät ihan vierestä. Onni Oravan yllätyslahjat, iltasadut ja kivat leikkipaikat ilahduttavat pieniä jouluvieraita. Ja moniin Helsingin perhekohteisiin on tarjolla etuhintaiset liput.

Joulunaikaan suosittelemme Sea Lifen joulua, Luonnontieteellisen museon ihmeitä, luistelua Rautatientorin Jääpuistossa tai käyntiä talvisessa Suomenlinnassa. Tervetuloa jouluun koristautuneisiin hotelleihimme!

Lisätietoja ja varaukset: Sokos Hotels Myyntipalvelu, puh. 020 1234 600, ma–pe klo 8–20.

Linnoitustontun jalanjäljille Suomenlinnaan

Suomenlinnassa voi seurata Linnoitustontun reittiä 26.11.2016–6.1.2017. Reitti on omatoiminen tehtäväpolku, jonka varrella pääsee seuraamaan tonttujen puuhia eri puolilla linnoitusta. Rantakasarmin matkailuneuvonnasta saa kartan, joka johdattaa tehtäväpisteisiin. Tehtäväpolun kiertäjät voivat noutaa matkailuneuvonnasta pienen palkinnon kierroksen jälkeen.

Joulua edeltävien viikkojen lauantaipäivinä järjestetään Linnoitustonttu Kaarlen johdolla opastettuja kierroksia. Kaarlen kierroksen aikana kuljetaan eri puolilla Suomenlinnaa, ratkotaan tehtäviä ja kuullaan linnoituksen ihmisten elämästä eri aikoina.

Rastilassa tapahtuu joulun alla!

Lauantaina 26.11. klo 11.00–16.00 järjestetään Rastilan kartanolla perinteiset joulumyyjäiset. Ohjelmaa riittää koko perheelle. Helsingin Latu tutustuttaa avantouintiin ja rantasauna on lämpimänä klo 12.00–14.00. Joulupukin vierailun jälkeen nautitaan Discantus-kuoron esityksestä. Mukana myös Helsingin Ladun järjestämä Muumipolku, askartelupaja, sekä Kahvila Kampelan pop-up kahvila.

Kaupunginmuseossa vietetään perinteistä kuusijuhlaa

Helsingin kaupunginmuseossa vietetään Pikkuisten joulua sunnuntaina 20.11.2016 klo 13–17. Tervetuloa koristelemaan piparkakkuja, tapaamaan vanhan ajan joulupukkia ja osallistumaan perinteiseen kansakoulun kuusijuhlaan!

21.–27.11. klo 12–15 museossa askarrellaan joulukortteja ja -koristeita. Tapahtumaan ja työpajoihin on vapaa pääsy.

Suomi 100 -avajaiset – uuden vuosisadan bileet

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi käynnistyy uudenvuodenaattona Helsingin Töölönlahdella. Tapahtumat alkavat jo iltapäivällä, ja uudenvuoden bileet huipentuvat keskiyöllä.