Infopankki.fi - Uutiskirje 4/2015
Helsingin kaupunginkanslia
25.
elokuuta
2015
Takaisin

Infopankin Muutto Suomeen -osio on uudistettu

Muutto Suomeen -osion rakennetta on selkeytetty ja sisältöjä päivitetty. Uusilla sivuilla otetaan paremmin huomioon se, että EU-kansalaisille ja EU-maiden ulkopuolelta tuleville maahantulovaatimukset ovat hyvin erilaisia. Myös Pohjoismaiden kansalaiset on huomioitu.

Eri ryhmille suunnattu tieto on nyt eroteltu omille sivuilleen, mikä helpottaa olennaisen tiedon löytymistä. Näiden lisäksi Muutto Suomeen -osiosta löytyy edelleen kaikille Suomeen muuttajille tarkoitettua tietoa, kuten Suomeen muuttajan muistilista ja tietoa kunnan asukkaaksi rekisteröitymisestä.

Uudistus perustuu mm. käyttäjiltä ja yhteistyökumppaneilta saatuun palautteeseen sekä vuonna 2014 tehdyn käyttäjätestauksen tuloksiin.

Lisätietoja:
tiedottaja Susanne Julin, susanne.julin(at)hel.fi, 040 336 0792

Infopankki ja Kela Elonmerkki2015 -tapahtumassa Helsingissä 27.8.2015

”Virkamiehet löivät hynttyyt yhteen – Suomi sinun kielelläsi” -puheenvuorossa Infopankin päätoimittaja Eija Kyllönen-Saarnio ja Kelan kansainvälisten asioiden tiedottaja Olga Tarsalainen keskustelevat siitä, miten toteutetaan kahden julkisen sektorin toimijan viestintäyhteistyötä. Suomen kansainvälistyessä myös valtion toimijoihin kohdistuu entistä suurempia odotuksia. Miten tarjota Suomeen muuttaville ajankohtaista tietoa Suomen sosiaaliturvasta sekä elämästä ja työskentelystä täällä?

Elonmerkki on viestinnän ammattilaisten tapahtuma, jonka teemana on tänä vuonna Global world, local acts.

Kelan tiedottajan Olga Tarsalaisen esittelyvideo:
youtu.be/4JRwB7XkVyE

Elonmerkki2015:
www.elonmerkki.fi

Lisätietoja:
päätoimittaja Eija Kyllönen-Saarnio, eija.kyllonen-saarnio(at)hel.fi, 050 363 3285

Diakonia-ammattikorkeakoulu mukaan Finnishcourses.fi-palveluun

Kurssihaussa on nyt mukana 26 koulutuksen järjestäjää Helsingin seudulta. Palvelusta voi tällä hetkellä hakea yli 300 kurssin tietoja suomeksi, englanniksi ja venäjäksi. Tampereen seudulla kursseja on nyt lähes 70 ja Turun seudulla yli 50. Tarkemmat tiedot kurssien alkamisajoista, ominaisuuksista ja ilmoittautumisesta löytyvät kurssihausta.

www.finnishcourses.fi

Tule tapaamaan Infopankkia Kuntamarkkinoille 9.-10.9. Helsinkiin

Kerromme Kuntamarkkinoilla miten Infopankki sopii monikieliseen kuntatiedotukseen ja miten kunnat voivat liittyä mukaan. Infopankin tietoiskut:

  • 9.9. klo 13 ”Infopankki.fi – valmis viestintämalli monikieliseen kuntatiedotukseen”, neuvontapäällikkö Riitta Lampelto ja päätoimittaja Eija Kyllönen-Saarnio, Helsingin kaupunki
  • 10.9. klo 13 ”Valmistautuminen ulkomaisen työvoiman tuloon – viestintävälineet kuntoon”, pääsihteeri Salla Korhonen, Hanhikivi-jatkoyhteyshanke, Raahen seutukunnan kehittämiskeskus

Osastomme löytyy toisesta kerroksesta, paikka S.16. Kuntatalon osoite on Alppikatu 1, Helsinki (käyntiosoite tapahtuman aikana).

Tervetuloa!