Kalasataman uutiskirje
1.
kesäkuuta
2020
kesäkuuta
2020

Kuva: Pasi Orrensalo
Kalasataman ympäristötaidetapahtumat
Viime vuonna järjestettiin neljä taidetapahtumaa ja uusia tapahtumia on tavoitteena järjestää ensi syksynä, mikäli koronatilanne sallii.
- Kalasataman vuoden 2019 ympäristötaidetapahtumat toivat taas iloa ja eloa Kalasatamaan. Neljään toteutettuun tapahtumaan tai tapahtumasarjaan voi tutustua uuttahelsinkia.fi-sivuilla.
- Vuoden 2020 tapahtumat on valittu. Tulossa on jokaiselle jotakin: lasten oopperaa, jazzia, teatteria sekä tuliteatterikulkue ja -esitys. Näistä myöhemmin lisää, kun tiedetään koronaviruksesta aiheutuvien rajoitusten vaikutukset tilanteeseen. Mikäli tapahtumien järjestäminen ei onnistu ensi syksynä, voidaan ne siirtää ensi vuoteen.

Kuva: Tero Pajukallio
Katsaus katu- ja puistorakentamisen etenemiseen
- Englantilaisaukiolle tehdään väliaikainen maisemointi ja työ valmistuu kesäkuun loppuun mennessä. Lopulliseen kuntoon Englantilaisaukio rakennetaan, kun viereiset Redin tornitalot ovat valmiit.
- Kalasatamanpuiston rakentaminen etenee puiston pohjoisosassa. Viime vuonna rakennettujen nurmialueiden ympäriltä poistetaan aidat ja avataan kulkureitit arviolta kesä-heinäkuun vaihteessa.
- Loviseholminpuiston pohjoisimman osan ja puiston reuna-alueiden valaistukseen liittyvien töiden rakentaminen alkaa kesäkuussa.
- Sompasaaren pohjoisosan katu-urakkaan liittyvät viimeistelytyöt jatkuvat mm. Sompasaarenlaiturin puolella syksyyn asti. Sompasaaren eteläosan rantamuurien yläosien rakentaminen alkaa kesällä ja valmistuu ensi vuonna. Alueen katurakentamisen alustavan aikataulukartan voit katsoa tästä.
- Verkkosaaren eteläosassa tehdään kesällä katujen viimeistelytöitä niiltä osin kuin mahdollista. Alueen katurakentamisen alustavan aikataulukartan voit katsoa tästä.
- Työpajanpihan alueen katu-urakka valmistuu kesällä 2020 ja viimeistelytyöt tehdään myöhemmin tonttien rakentamisen edetessä.
- Vilhonvuorenkadun rakentaminen etenee ja valmistuu viimeistään kesäkuussa 2022, mutta mahdollisesti katu saadaan avattua liikenteelle jo aikaisemmin.
- Verkkosaaren pohjoisosan esirakentamis- ja katu-urakka jatkuu ja valmistuu viimeistään syksyllä 2022.
Uutta väliaikaista ympäristötaidetta
Raimo Saarisen väliaikainen taideteos Keksitty menneisyys sijoitetaan kesäkuun alussa Englantilaisaukiolle Redin viereen. Teos on kuin rykelmä veistoksellisia raunioita, jotka kasvillisuus on vallannut. Ajan runtelemiin rakennelmiin viittaavat veistokset ovat rapattua ja kirkkaan väriseksi maalattua betonia. Kasvilajit ovat eri mantereilta ja eri elinympäristöistä. Ne elävät kasvukauden mukana ja tuovat teokseen kasvuun, kukoistukseen ja lakastumiseen liittyvät ajalliset ulottuvuudet.

Kuva: Tero Pajukallio
Sompasaaren kelluvat tontit
- Taiteilija Villu Jaanisoon tavoitteena on sijoittaa kelluva ateljee Sompasaaren itärannalle kesän aikana.
- Sompasaaren laivatonttihakuun saatiin 8 ehdotusta ja hakijoiden kanssa käydään tarkempia neuvotteluja kesän ja syksyn aikana. Hakemusten joukossa oli sekä perinteisiä ravintolalaivoja sekä erilaisia kelluvia tiloja. Ensimmäiset alukset tulevat näillä näkymin kesällä 2021. Sompasaaren laivatonttien alustavan valmistumisaikataulun voit katsoa tästä.