Kalasataman uutiskirje
Toukokuu 2015
29.
toukokuuta
2015
Takaisin
Havainnekuva: Helin Arkkitehdit & Co / SRV

Redin rakentaminen etenee vauhdilla

Redin työmaalla Kalasatamassa käy nyt kuhina, kun SRV on käynnistänyt taas rakentamisen. Myös rakennustöiden vaatimat väliaikaiset liikennejärjestelyt on otettu käyttöön. Väliaikaiset järjestelyt kestävät vuoteen 2017 asti, jonka jälkeen Itäväylän liikenne palautuu nykyiselle paikalleen kulkemaan Redin kauppakeskuksen läpi.

Kauppakeskuksen ja pysäköintilaitoksen on tarkoitus avautua syksyllä 2018. Ensimmäisen tornin arvioidaan valmistuvan vuoden 2018 loppuun mennessä ja toisen tornin vuonna 2019, kysyntätilanteesta riippuen.

Alueen bussireiteistä ja -pysäkeistä tiedotetaan mm. HSL:n verkkosivuilla
Työmaan tilannetta voit seurata SRV:n sivuilla: https://www.srv.fi/tyomaa/redi/yleista
Lisätietoa Redistä: www.redi.fi

Havainnekuva: Maanlumo Oy

Kalasatamanpuiston rakentaminen alkaa

Kalasatamanpuiston ensimmäisen vaiheen rakentaminen alkaa kesällä puiston eteläosassa.

Ensimmäisessä vaiheessa toteutetaan muun muassa lasten leikkipaikka, joka saataneen käyttöön kesäksi 2016. Puiston toinen ja kolmas vaihe toteutetaan vuosina 2016 ja 2017.

Kuva: Lauri Rotko

Tapahtumat tuovat vilskettä Kalasatamaan

Kesällä järjestetään konsertteja ja pienempiä tapahtumia Suvilahdessa ja Kyläsaaren kentällä. Tapahtumat tuovat tullessaan paitsi eloa, ihmisiä ja väriä katukuvaan, myös ääntä ja liikennettä.

Suvilahdessa tapahtuu:
Tuska 26.–28.6.2015
Flow 14.–16.8.2015
We Love The 90´s 28.–29.8.2015

Kyläsaaren kentällä:
Weekend 7.–8.8.2015

Kalasataman ympäristötaidehankkeeseen liittyen järjestettiin tapahtumahaku, johon saatiin 55 hakemusta, näistä toteuttavaksi valittiin neljä tapahtumaa. Vuoden 2015 aikana toteutetaan Esitystaiteen keskus ry:n Meidän linja -tapahtumakokonaisuus, LéSPACE Productions Oy:n Merellinen Kalasatama -tapahtuma, Nukketeatterikeskus Poiju Oy:n Sibeliuksen satu -tapahtumakokonaisuus ja Sirkus Magenta ry:n Ympäri mennään ja yhteen tullaan – sirkuksen avulla yhteisöksi -tapahtumakokonaisuus. Tapahtumien ajankohdasta ja ohjelmasta tiedotetaan myöhempänä ajankohtana.

Kuva: Helen

Ensimmäiset asukkaat Kalasataman älykkäisiin koteihin

Kalasataman Fiskari-kerrostalo sai ensimmäiset asukkaansa helmikuun lopussa, Fregatti-kerrostaloon asukkaat muuttivat maalis-huhtikuun vaihteessa. Talojen kaikissa lähes sadassa huoneistossa on käytössä Helenin ja ABB:n toimittamat huoneistoautomaatiojärjestelmät, jotka mahdollistavat jopa 15 prosenttia pienemmän sähkön ja veden kulutuksen. Säästöpotentiaali perustuu mahdollisuuteen seurata kulutustietoja netin kautta reaaliajassa, myös mobiililaitteilla kodin ulkopuolella.

Huoneistoautomaatiojärjestelmän kautta asukkailla on tieto siitä, missä ja milloin energiaa ja vettä kuluu. Tämän tiedon myötä heillä on mahdollisuus ymmärtää paremmin, mistä säästöjä on saatavissa. Seurannan lisäksi ratkaisu mahdollistaa kulutuksen ohjauksen. Asukkaat voivat siirtää kulutusta edullisemman sähkön aikaan ja samalla tasata kulutuspiikkejä.

Julkaisutiedot

Kalasataman rakentamisen uutiskirje
Julkaisija: Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Tilaukset ja peruutukset: www.uuttahelsinkia.fi/kalasatama
Muut mediat: www.uuttahelsinkia.fi, www.kalasatama.fi, www.facebook.com/kalasatama