Uusi Pasila
Uutiskirje 1 / 2014
7.
helmikuuta
2014
Takaisin
Näkymä Triplaan pohjoisesta. Havainnekuva: YIT.

Uudistuvasta Pasilasta tulee Helsingin toinen keskus

Pasilasta tulee Helsingin toinen keskus nykyisen keskustan rinnalle ensi vuosikymmenen alussa. Pasilan rooli toimitilarakentamisen avainalueena ja liiketoiminnan keskittymänä sekä media-, tapahtuma- ja kongressikaupunginosana vahvistuu. Tulevat liikenneratkaisut voimistavat Pasilan merkitystä koko maan toimivana keskuksena ja asuinpaikkana.

Pasilan merkitystä korostavat useat suuret liikennehankkeet. Näitä ovat muun muassa ensi vuonna avattava Kehärata-yhteys lentokentälle, vuosina 2014–2019 toteutettavat Pasilan läntinen lisäraide ja uusi Veturitie sekä vuosikymmenen vaihteessa valmistuva Ilmalan raitiotie.

Suunnitteilla on myös Pasilasta alkava Pisararata eli paikallisjunien tunnelilenkki Töölön ja Hakaniemen alitse. Pasilassa varaudutaan metroverkon mahdolliseen laajentamiseen myöhemmin tulevaisuudessa rakentamalla metroasemavaraus työtunneleineen jo etukäteen.

Tulevaisuudessa Pasilan kautta kulkee päivässä 900 junaa ja yli 80 000 junamatkustajaa sekä 40 000 bussi- ja raitiovaunumatkustajaa. Joukkoliikenteen rinnalla Pasilassa ovat tärkeässä asemassa sujuva jalankulku ja pyöräilyä sekä esteetön ympäristö.

Asemahalli. Havainnekuva: YIT.

Työt Pasilassa alkavat jo tänä vuonna

Pasilan keskus Tripla on ensimmäinen konkreettinen Pasilan uudistamishanke. Keskuksen rakentaminen alkaa 2015 heti asemakaavan hyväksymisen jälkeen. Sitä ennen kesällä 2014 alkavat Teollisuuskadun ja metron työtunnelin rakennustyöt.  Elokuussa 2014 on Pasilan sillan vuoro ja syksyllä 2014 alkavat läntisen lisäraiteen rakentaminen ja Pasilan aseman perustusmuutokset sekä Pasilankadun muutostyöt.

Samaan aikaan kaupunkisuunnitteluvirasto valmistelee keskuksen asemakaavaa ja YIT suunnittelee Triplan rakennusvaiheita. Liikenneviraston vastuulla on läntisen lisäraiteen rakentaminen. HSL puolestaan suunnittelee joukkoliikennettä, jonka keskeinen solmukohta Pasila on koko seutua ajatellen.

Näkymä Triplaan lounaasta. Havainnekuva: YIT.

Tripla käynnistää uudistumisen

Pasilan uusi keskus Tripla on kolmen korttelin kokonaisuus, johon toteutetaan muun muassa kauppakeskus, asuntoja, hotelli, pääkonttoritason toimistoja ja joukkoliikenneterminaali. Keskuksen sydämeksi tulee uudenlainen muunneltava monitoimiareena. Alueellisesti Tripla rajoittuu Ratapihantiehen, Pasilan siltaan ja Pasilankatuun. Tulevaisuudessa Tripla yhdistää nyt raiteiden erottamat Itä- ja Länsi-Pasilan toisiinsa. Kaupunki on sitoutunut rakentamaan Tripla-keskuksen tarvitsemat kadut ja kunnallistekniset verkostot.

Triplan läntisin kortteli koostuu asunnoista, joiden osuus on noin 15 prosenttia rakennuspinta-alasta. Tarjolle tulee vuokra-, omistus- ja senioriasuntoja palveluiden äärellä. Keskikortteliin rakennetaan hotelli sekä niin kutsuttutuja city suites -huoneistoja sijoitusasunnoiksi tai kakkoskodeiksi. Huoneiston saa täysin varusteltuna, tarvittaessa vuokraus- ja siivouspalveluineen. 

Triplan suunnittelun yhtenä lähtökohtana on ollut energiatehokkuus. Katto- ja kansipinta-alasta kolmasosa on viherkattoja ja -kansia. Alueelle tulee 3 400 polkupyöräpaikkaa ja 338 sähköauton latauspistettä. Jalankulkijat ja esteettömyys otetaan huomioon kaikessa toteutuksessa.

Tripla rakentuu kokonaan valmiiksi noin 10 vuodessa. Kauppakeskus on tavoitteena avata vuonna 2020. Samaan aikaan valmistuvat Pasilan keskeisimmät kadut ja lisäraide avataan liikenteelle.

Näe ja koe uusi Pasila Laiturilla

Tutustu Pasilan keskuksen suunnitelmaan Pasila 3.0 -näyttelyssä info- ja näyttelytila Laiturilla. Näyttelyssä esitellään rakentamisen ensimmäistä vaihetta, Pasilan keskusta, Triplaa. Koe tulevaisuuden Pasila liikkumalla uusissa julkisissa tiloissa virtuaalikypärän ja animaation avulla kulkumuotoa vaihdellen. Kokeile, miltä tuntuvat julkisivujen uudet pintamateriaalit kuten alumiinivaahto. Tarkastele keskustakorttelia uudesta pienoismallista ja kerro oma näkemyksesi siitä, millainen on hyvä Pasila.


Pasila 3.0 -näyttelyn yhteydessä järjestetään eri aihepiireistä teemailtoja Laiturilla

Tule tutustumaan Pasila 3.0 -näyttelyyn ja tapaamaan Pasilan kaavoittajaa, Triplan rakentajan YIT:n edustajia sekä Triplan arkkitehtia:


10.2. klo 15–18
17.2. klo 15–18

10.3. klo 15–18
17.3. klo 15–18

7.4. klo 15–18
14.4. klo 15–18


25.2. klo 17–19
Helsingin Janus-kasvot: Pasila ja keskusta, puhujana Mikael Sundman. Sundmanin esityksen jälkeen lyhyt esitys uudistuvasta Pasilasta ennen näyttelyyn tutustumista.


20.3. klo 17–19
Pasila – media-, tapahtuma-, digitaaliteollisuuden keskus
Helsingin elinkeinojohtaja Marja-Leena Rinkinevan vieraana Pasilassa toimivia tapahtuma- ja media-alan edustajia. Mitä uutta Pasilassa on meneillään? Pasila-projektin lyhyt esittely uudistuvasta Pasilasta.


27.3. klo 17–19
Pasila – toimitilojen keskus
Helsingin kaupungin yksikön päällikkö Santtu von Bruun ja kehityspäällikkö Minna Maarttola esittelevät Pasilaa kaupungin toimitilojen keskittymänä. Miksi Pasilaan kannattaa rakentaa uusia toimitiloja, vaikka Helsingissä on toimitiloja tyhjänä? Mikä on Loft Helsinki – Pasilan studiot? Pasila-projektin lyhyt esittely uudistuvasta Pasilasta.


3.4. klo 17.30
Kaupunkisuunnitteluvirasto järjestää yleisötilaisuuden Keski-Pasilan keskustakorttelin asemakaavasta.


Näyttely on avoinna 7.2.–26.4.2014 ma–pe klo 10–19 ja la klo 12–16 info- ja näyttelytila Laiturilla, Narinkka 2, vanha linja-autoasema, Kamppi.